Ajankohtaista

Cervistä Modul-Kanava Oy:n omistaja

https://www.cervi.fi/cervi-ostaa-turkulaisen-ilmanvaihtourakoitsija-modul-kanava-oyn

Ilmanvaihtoon, jäähdytykseen ja lämmitykseen erikoistunut Cervi on ostanut turkulaisen Modul-Kanava Oy:n koko osakekannan. Cervi on johtava suomalainen olosuhdetekniikan toimittaja, joka tunnetaan innovatiivisista ratkaisuistaan ja korkeasta asiakastyytyväisyydestään. Yrityskauppa on Cerville jo viides tänä vuonna ja osa strategian mukaista kasvua. Kaupan myötä Cervi Group saa lisää osaamista ja vakiinnuttaa asemaansa Varsinais-Suomen talousalueella.

– Modul-Kanava täydentää Cervi Groupin Varsinais-Suomen korjausurakointi- ja urakointitoimintaa tuomalla vahvaa korjausurakoinnin erikoisosaamista ilmanvaihdon osalta, sanoo Petri Valve, Cervin toimitusjohtaja.

Modul-Kanava on toiminut alalla yli 15 vuotta ja sillä on vakiintunut asiakaskunta sekä vahva markkina-asema. Modul-Kanava Oy:n liikevaihto vuonna 2023 oli 5 MEUR. Henkilökuntaa on 16.

– Olen pitkään halunnut kasvattaa liiketoimintaa, mutta yksin vastuun kantaminen ei tuntunut järkevältä. Yhdistyminen Cerviin on paras vaihtoehto, koska haluan löytää bisnekselle uusia mahdollisuuksia ja hyödyntää Cervin draivia, kertoo Modul-Kanava Oy:n toimitusjohtaja Tommi Laaksonen.

– Modul-Kanavan liittyminen Cervi Groupiin on meille erittäin mieluisaa. Tommi on osoittanut poikkeuksellista johtajuutta ja kestävyyttä näinkin haastavina aikoina, ja Modul-Kanava on toteuttanut laadukkaita IV-urakoita kaikilla mittareilla mitattuina, jatkaa Valve.

Konsernin tuella olemme yhdessä vahvempia

Tommi Laaksonen näkee tulevaisuuden Cervi Groupissa valoisana.
– Voimme tarjota asiakkaille vahvemmin ja laajemmin palveluja Cervi Groupin ja siihen kuuluvien yritysten tuella. Nyt meillä on esimerkiksi paikallisia sisaryrityksiä vaikkapa huoltoliiketoimintaan ja voimme keskittää voimat omaan osaamiseemme. Tämä tuo mahdollisuuksia palvella asiakkaita laajemmalla alueella. Uskon, että näin saamme vakautta yrityksemme toimintaan, ja apuja tarvittaessa kiperiin paikkoihin.

– Cerviltä saan myös hyvää asiantuntija-apua esimerkiksi talous, IT- ja järjestelmätuessa ja minun on helpompi keskittyä oman toimintamme kehittämiseen. Yhdistyminen antaa mahdollisuuksia myös henkilökunnan osaamisen laajentamisessa, liikkuvuudessa ja etenemisessä, minkä näen erittäin positiivisena asiana.

Yrityskaupassa Modul-Kanava Oy liittyy osaksi Cervi-konsernia ja jatkaa toimintaansa omana yhtiönään ja omalla nimellään. Asiakassuhteet säilyvät ennallaan, ja Modul-Kanava Oy:n ammattitaitoinen henkilökunta jatkaa nykyisen työnantajansa palveluksessa kuten ennenkin.

– Tommi on kokenut kaveri ja loistava lisä tiimeineen meidän erikoisasiantuntijoiden joukkoon, kiittelee Valve.

Lisätietoja:

Petri Valve, toimitusjohtaja, Cervi Oy
puh. +358 40 043 5447
sähköposti: petri.valve@cervi.fi



« Takaisin